Taiteilijaresidenssissä taiteilemassa
Olemme mieheni Mikko Koskelan kanssa viettäneet aina yhden viikon joka vuosi taiteilijaresidenssissä tekemässä tiiviisti taidetta. Mikko säveltää ja minä kirjoitan. Tänä vuonna olimme Laukkalan tilalla Jyväskylän Tikkalassa. Tällainen oli taitelijapariskunnan residenssiviikko.
Etsiskellessämme taiteilijaresidenssiä löysimme netistä viehättävän oloisen vanhan Laukkalan tilan. Pohjoisen Korpilahden yhteistyöyhdistys tarjoaa taiteilijoille mahdollisuuden työskennellä Jyväskylässä sijaitsevan Tikkalan kylän taiteilijaresidensseissä kesäisin. Residenssin toivotaan tuovan virkistystä kylän kulttuurielämään, korvaukseksi meidän pitäisi järjestää jotakin taidetapahtumaa paikkakunnalle. Sehän sopi! Lupasimme pitää konsertin sekä lapsille että aikuisille, ja saimme luvan tulla residenssiin.
Niinpä kesän alussa suuntasimme Laukkalan tilalle. Talo oli vanha ja viehättävä maalaistalo, uskomattoman maiseman äärellä. Siellä oli hyvä keskittyä taiteilemiseen. Minä tein viikon aikana useampaa projektia rinnakkain: viiimeistelin heinäkuussa julkaistavan nuorten seikkailukirjan Varastettu metsä, viilailin Kempeleen kunnan lasten luontopolulle tilaamaa satua ja aloitin haamukirjoittamaan Petronella Grahnin seuraavaa Pomenia-satusarjan romaania. Kirjoitin myös uusia lastenlaulujen sanoja.
Mikko sävelsi pari uutta laulua, ja harjoitteli kesän soittokeikkojaan varten.
Saa todella paljon aikaan viikossa, kun keskittyy tiiviisti vain taiteelle, ilman arjen rutiineja.
Kirjoittamisen välillä sai hyvin taukojumppaa, jos piipahti ulkohuussissa - vanhassa talossa ei ollut sisävessaa, eikä suihkua. Täytyy sanoa, että tällaista maisemahuussia en ollut ennen nähnytkään, sinne piti kivuta portaita. Suihkun puutteen korvasi rannassa oleva puulämmitteinen sauna.
Olin tehnyt ennen lähtöä makaroonilaatikon, jonka otimme mukaan. Niinpä söimme vuoroon sitä, vuoroon kävimme Jyväskylässä tai Korpilahdella lounasravintolassa. Residenssin keittiössä oli hella, joten aamupuurot saatiin tehtyä itse, mutta muutoin emme halunneet käyttää työaikaa ruoanlaittoon.
Työpäivät alkoivat meillä yleensä yhdeksältä aamulla. Kumpikin teki töitä omassa työhuoneessaan, isossa talossa piisasi huoneita. Eikä siellä ollut muita kuin me kaksi. Yhdeltätoista meillä oli välipalatreffit, sitten jatkettiin töitä. Lounastauon pidimme yhden maissa, lounaan jälkeen sitten jatkettiin taiteilua viiteen tai kuuteen.
Illalla valmistelimme tuvassa äänentoistolaitteita loppukonsertteja varten ja harjoittelimme yhdessä niitä kappaleita, joissa minulla oli säestystä ksylofinilla. Joinakin iltoina kävimme lenkkeilemässä upeilla vanhoilla teillä, joita tilan lähellä kulki, ja saunoimme rantasaunassa.
Tilan pihapiirissä on kauniita vanhoja rakennuksia mm. tämä 212 vuotta vanha ihana aitta ja kaunis navetta. Ympärillä levittäytyy peltoja ja metsää, muutama naapuri harvakseen siellä täällä. Soma pieni kyläkauppa on lähistöllä. Omaa rauhaa siis taatusti oli. Viikon aikana avasimme kerran television, katsoaksemme uutiset. Muutoin olimme eristyksissä residenssissä ja keskityimme siihen, miksi olimme tulleet: taiteen tekemiseen.
Viimeisenä päivänä hiukan ennen kuutta alkoi autoja virrata paikalle ja parkkeerata aukealle talon taakse. Pieniä jalkoja ja ilon kiljahduksia: Tahtipeikko ja Keiju. Hei! Sillä on HÄNTÄ! Niinpä niin. Pidimme alueen lapsille satumaisen lastenkonsertin, jossa esitimme omia lastenlaulujamme ja minä lausuin kirjoittamiani lasten loruja. Tupa oli täynnä ja tunnelma katossa.
Myöhemmin illalla Mikko piti vielä toisen konsertin aikuisille. Vanha hirsitupa sopi mainiosti kitaralle ja laululle. Erityistä ihastusta herätti Mikon säveltämä laulu Wanha tie - ohitse kulkeva tie näes täyttää tänä vuonna 200v.
Molempien konserttejen jälkeen yleisö jäi vielä juttelemaan artistien kanssa.
Residenssiviikosta jäi olo, että olimme vieraisilla Tikkalan kylässä, tervetulleina vieraina, ja jätimme sinne oman jälkemme. Kylä on meidän muistoissamme, ja me kyläläisten.
Ja maailmassa on nyt uusia satuja ja uusia lauluja.
