Papukaija kakussa

Millaisia kakkuja leipoo satukirjailija? Satumaisia tietenkin!

Muistan ensimmäisen kerran, kun tajusin, että osaan leipoa jotakin ihan itse, ilman äitiä. Olin vielä ala-asteella. Tein kääretortun. Söimme siitä veljeni kassa heti puolet. Kun äiti ja isi tulivat kotiin, selitin että tein tällaisen LYHYEMMÄN kääretortun…

Ensimmäisen täytekakkuni leivoin myös ala-asteella. Siinä oli koristeena kiiviä. Sen jälkeen olen leiponut kakkuja jos jonkinlaisia. Yleensä (= jokseenkin aina) en käytä reseptejä, vaan improvisoin. Ja olen sangen avarakatseinen sen suhteen, miltä kakun pitäisi näyttää. Vai mitä sanotte tästä kaktus-teemaisesta kakusta, marenkipiikein, jonka tein veljelleni jokunen vuosi sitten?

Meillä on jo jonkin aikaa ollut veljeni kanssa tapana, että hän saa joka vuosi sanoa aina yhden maun ja yhden teeman, ja improvisoin sen pohjalta hänelle synttärikakun. Eräs hauskimpia kakkuja on mielestäni ollut tämä kakku, jossa maahinen häämöttää luolassaan.

Ja kun aiheena jokunen vuosi sitten oli ylipäänsä lintu, tein kirjosiepon. Höyhenet ovat lakristia. Huomaa myös jalat. Kakusta tuli vaan niin iso, että se ei mahtunut kakkuvadille, vaan piti sommitella tarjottimelle. Mutta niin hyvää oli, että se tuli kyllä syötyä viimeiseen muruseen.

Lakritsia oli myös tässä synttärikakussa, jonka leivoin miehelleni.

Banaanisaaret-kakkuun tuli uusia ulottuvuuksia, kun tein palmuja semmoisista putkilo-kekseistä ja sitruunamelissan lehdistä.

Tänävuonna veljeni synttärikakussa oli aiheena papukaija ja makuna kiivi. Halusin heti tehdä kakun, jonka päälle olisi ikäänkuin lätsähtänyt luonnollisen kokoinen papukaija. Nokka sojottaa toisessa päässä ja jalat toisessa, ja siivet ja pyrstö menevät yli reunojen. Oli tässä kyllä värkkäämistä sokerimassasta sulka kerrallaan, mutta hauskaa oli!

Leipomisessa voi päästää mielikuvituksensa valloilleen, kuten monessa muussakin asiassa. Pieni ripaus satua tekee hyvää aikuisillekin.