Kuinka arki muuttuu saduiksi?
Aina, kun näen harakan, muistan sadun Harakka hunajaleipävarkaissa… tai oikeastaan harakan, joka inspiroi minut kirjoittamaan sen sadun. Monesti pienet arkiset sattumat saavat uuden sadun syntymään.
Kerran olin leiponut ruisleipää. Leivon niitä vanhanaikaiseen tapaan juuresta ja teen aina ison erän kerralla. Olin leiponut kymmenen ruisleipää, viipaloinut ne valmiiksi ja laittanut pakastepusseihin. Laitoin pussukat yhteen isoon muovipussiin ja vein ne kuistille jäähtymään yön yli. Aamulla, kun katsoin ulos ikkunasta, näin hangella ruisleivän murusia ja niiden keskellä syyllisen näköisen harakan. Ryntäsin kuistille. Harakat olivat syöneet KAIKKI ruisleivät, jotka olin vienyt ulos jäähtymään! Murisin aikani ja leivoin uudet leivät… ja kirjoitin sadun Harakka hunajaleipävarkaissa.
Näin pienistä sattumista voi tulla satu. Monessa sadussani on takana joku minulle itselleni tapahtunut asia, tai jotakin, mitä olen nähnyt. Esimerkiksi Satusaapas-kokoelmastani (grafiikat Petronella Grahn) löytyvistä saduista satu Venla kaatuu pyörällä perustuu omaan kaatumiseeni lapsena (se kävi tosi kipeää), ja sadussa Jäätelöpaperi on pohjana se, kun kerran ystäväni Saijan kanssa jätimme jäätelöpaperit maahan, mutta meille tuli huono omatunto, ja haimme ne pois. Silloin paikalle ei kylläkään tullut keijukaista, mutta lisäsin sen satukirjailijan oikeudella.
Kirjan Haltiatar Hajamieli (kuvittanut Katja Saario) ensimmäisessä sadussa muistelin omaa lapsuuttani ja sitä, että puutarhan kitkeminen ei silloin ollut lempihommiani. Itseasiassa minulla oli mielessä eräs tietty kerta, kun kitkimme veljeni kanssa pihaa urakalla. Äiti oli luvannut ostaa vohveliraudan, jos kitkisimme alueen talon päädystä. Haltiatar Hajamieli ei tullut meitä auttamaan - onneksi.
Koskaan ei tiedä, mistä pikku asioista syntyy satu. Voisi kai sanoa, että maailma on täynnä sadun siemeniä. Oikeaan aikaan ja paikkaan sattunut siemen alkaa aikanaan kasvamaan ja muuttuu saduksi. Niin kuin se harakka hangella.
