Intohimo satuihin
Miksi minä kirjoitan satuja? Miksi minä teen 12h työpäiviä balettikoulussani?
Niin, miksi? En osaa vastata muuten kuin että se on intohimoni. Tienaisin todennäköisesti enemmän, jos ottaisin jonkin nätin päivätyön, olisin kahdeksasta neljään jossakin toimistolla ja lopun päivää voisin tehdä mitä haluan. Niin. Mutta minähän teen jo, mitä haluan. Teen sitä ihan aamusta iltaan. Ja tienaankin sillä. En nyt ihan rikastu, mutta elän. Mitä järkeä olisi tehdä tylsää työtä, jotta saa rahaa, jotta voi tehdä kivoja asioita? Jos sen sijaan voi tehdä aamusta iltaan työtä, jota rakastaa?
Joskus oppilaani, jotka ovat lähdössä opiskelemaan, pohdiskelevat uravalintoja minulle. Sanon aina, että pyri siihen, mitä oikeasti haluat tehdä. Sinulla on vain tämä yksi elämä. Älä tuhlaa sitä kakkosvaihtoehtoon. Mitä siitä, jos et pääse heti eka haussa sisään. Se on vain vuosi elämästäsi. Älä sen takia mene raiteelle, johon et oikeasti halua mennä. Tee töitä, että pääset siihen, mitä ihan oikeasti ja sydämestäsi haluat tehdä. Jos et pääse siihen suorinta tietä, mieti onko sinne jokin muu reitti.
Okei, ei kaikki balettikoulun johtajan työt ole hauskaa ja luovaa. Perustin siis oman balettikoulun 27 vuotta sitten. (Onko siitä tosiaan jo niin kauan?!) Välillä pitää pyöritellä aikatauluja, huolehtia salivarauksista ja sen semmoista.
Mutta pääosa siitä on hauskaa. Minusta on ihana opettaa. Saatan ajella kotiin illalla ympäripyöreän työpäivän jälkeen, hymy korvasta korvaan vain sen vuoksi, kun oli niin mukavaa. Ja kotiin tullessani hihkaisen miehelleni: Oli kivaa opettamassa!
Ja esitysten valmistelu on mahtavaa. Suunnittelen pukuja, teen koreografioita ja muuta ja sitten lopulta, vuoden uurastuksen jälkeen, satu herää henkiin näyttämöllä.
Ja entä satujen kirjoittaminen sitten? Lasken olleeni nyt kirjailija 12 vuotta, siitä asti kun 2010 kirjoitin sata satua televisioon Nukkumatin iltasatuihin. Minulla on aina joku uusi kirja (tai pari) työnalla. Se on aina yhtä kiehtovaa, kun uusi satu tai tarina alkaa nostaa päätään, härnää jossakin mielen taustalla, tai välähtää yhtäkkisenä oivalluksena, että tästä haluan tehdä kirjan. Joskus saatan herätä keskellä yötä johonkin satuideaan, tavoittelen kynän ja paperia käteeni, ja kirjoitan idean muistiin myöhemmin työstettäväksi.
Jos olen varannut koko päivän kirjoittamiseen, niin tunnen, kuinka ilo ja innostus kuplivat sisälläni, kun nousen aamulla portaat ja sulkeudun satusoppeeni, tietäen, että saan viettää satumaailmassa koko päivän. Sormet oikein syyhyävät päästä kirjoittamaan.
Entäpä se mahtava tunne, kun kirja valmistuu ja saa sen eka kertaa käteensä! Satujen kirjoittaminen on minun juttuni, siitä ei pääse mihinkään.
On yksi ajatelma, jota ei oikein tarkkaan muista, mutta sen ajatus oli jokseenkin: Koska minä pystyn, minun täytyy. Niin se on. Koska minä pystyn tähän, minun täytyy tehdä tätä. Se on intohimoni, intohimo satuihin. Sekä tanssittuihin että kirjoitettuihin.
Jos sinulla on joku intohimo, polte johonkin, niin seuraa sitä, seuraa sydäntäsi!
